Pääkaupunkiseudun lomailu – Osa 1

Suomen pääkaupungista löytyy lähes kaikkea mitä lomailija tarvitsee. Aikuisille kaupungista löytyy niin luksushotelleja ja kylpylöitä, kuin ravintoloita ja korkea kulttuuriakin. Lapsiperheille valikoivat ovat myöskin laajat, ja suurin osa nähtävyyksistä on lyhyen kulkuyhteyden päässä keskustasta. Helsingin julkiset kulkuvälineet ovat siistit ja toimivat, ja kaupungin ulkopuolelta tuleville ratikka ja metro reissut saattavat olla jo elämys sellaisenaan. Oman autonkin toki voi tuoda paikalle, mutta kannattaa miettiä haluaako viettää suurenosan ajastaan pääkaupungin liikenneruuhkissa.

Lue lisää

Pääkaupunkiseudun lomailu – Osa 3

Helsingistä löytyy myös suuri määrä kansainvälisen tason kulttuuria, teatterin, konserttien sekä museoiden muodossa. Kaivokadulla sijaitseva Ateneum on tunnetuin maamme taidemuseoista, ja museon seiniltä löytyy taidetta 1800-luvulta moderneihin teoksiin. Museon omistuksessa on yli 20 000 taideteosta, mikä tekee sen kokoelmasta Suomen merkittävimmän. Vakituisen näyttelyn lisäksi vierailijat voivat tutustua vaihtuviin näyttelyihin joissa esitellään sekä kotimaista että kansainvälistä taidetta.

Lue lisää

Lapsiperheiden lomat suomessa

Suomen kotimaan matkailussa on lapsiperheille paljon tekemistä. Lapsien kanssa matkustaessa kannattaa miettiä paitsi loman sijaintia ja helppo kulkuisuutta, myös lasten turvallisuutta ja viihtyvyyttä. Useat aikuiset arvostavat suoraan lapsiperheille suunnattuja lomakohteita, joissa on tarkalleen lapsille suunniteltua ohjelmaa, sekä lapsenvahtipalveluita päivittäin. Toiset perheet taas tahtovat asua lomalla tavallisessa majoituksessa, josta voi tehdä päiväretkiä lapsille tarkoitettuihin kohteisiin. Lue lisää

Vaihtoehto matkailua Suomessa

Suomi on ympäri maailmaa tunnettu outoudestaan, ja kansalaisten järjestämät hullut kilpailut kuten eukonkanto ja ilmakitaransoitto ylittävät uutisrajan kansainvälisellä tasolla vuosittain. Kotimaan matkailijakin voi tehdä tästä hulluudestaan itselleen hieman teeman, ja yöpyä oudoissa ja satumaisissa ympäristöissä tai käydä ammentamassa tavallisesta poikkeavaa kulttuuria ja taidetta ympäri Suomea ripotelluissa näyttelyissä ja museoissa. Outoutta löytyy moneen makuun ja  kukkaroon sopivalla tasolla. Lue lisää

Aikuisten harrastuslomat Suomessa

Kaikista meistä ei ole lomalla aurinkoa rannalla palvomaan tai kaupunkien nähtävyyksiä kiertämään. Usea kaipaa loman viettämistä rakkaan harrastuksen parissa, ja usein nämä matkat suuntaavat ulkomaille aktiviteeteissa lisäoppia saamaan. Mutta suomestakin löytyy hyvä määrä erilaisia aktiviteetti lomia harrastajille. Harraste lomat ovat myös siitä mukavia että usein niille yksistään lähtenyt tapaa sitä kautta uusia samanhenkisiä ystäviä. Lue lisää

Suomen kotimaan matkailu

Kotimaan matkailusta on taas viime vuosina tullut suositumpaa. Reissut voivat vaihdella huolella suunnitellusta Lapin vaelluslomasta samana päivänä päätettyyn päiväretkeen lähiseudun matkailukohteessa, tai kulttuurilomaan suuremmassa kaupungissa. Maassamme on hyvät auto, juna ja bussi yhteydet, ja saaristossa pääsee seikkailemaan useiden firmojen tarjoamilla vesikulkuvälineillä. Lue lisää

Matkaopas Suomeen suuntaavalle turistille

Suomessa on kaikkea. Suomen maisemat vaihtelevat uskomattomasta määrästä ympäriinsä ripoteltuja saaria, jotka muodostavat Euroopan suurimman saaristoalueen, aina Lapin tuntureiden täyttämään maaseutuun, mikä tekee Suomesta ainutlaatuisen paratiisin luonnon rakastajille. Keskikesän yöttömät yöt ja talven uskomattoman kauniin revontulet ovat osa Suomen ainutlaatuista ja rikasta kauneutta.

Lue lisää

Naantali kesäloma kaupunkina

Naantali on varmasti kaikille suomalaisille tuttu kesäloma kaupunki. Alueelta löytyy tekemistä kaikenikäisille, rantojen, Muumi maailman ja Naantalin kylpylän muodossa. Kaupungin eteläinen sijainti antaa loistavan mahdollisuuden auringon palvontaan, ja historiallisia nähtävyyksiä löytyy tarpeeksi pidemmänkin loman täyttämiseen.  Lue lisää

Porkkalanniemi

Värikkään historian omaava Porkkalanniemi sijaitsee Etelä-Suomen kärkipäässä Suomenlahdella.  Nykyisin Porkkalanniemi toimii virkistysalueena jonka hallinta on jaettu Vantaan kaupungin, Kirkkonummen- ja Nurmijärven kuntien sekä Uudenmaan Virkistysalue Yhdistyksen kesken. Kunnat järjestävät alueillaan opastettuja kierroksia, lisäksi Porkkalanniemellä ja sen ympäristössä toimii yksityisyrittäjiä jotka voivat räätälöidä asiakkaille sopivan ohjelman. Alueen maisemia hallitsevat jylhät kalliorannat, sekä kaunis panoraama näköala joka avautuu Telegrafbergetiltä. Lue lisää

Vaellus

Suomessa suosittu vaellus harrastus on luonnossa tapahtuva, usein pienellä budjetilla toteutettavissa oleva, retkeilyn muoto. Patikointi on lyhyempien etäisyyksien, kuten päivämatkojen tekoa. Vaellukseen liittyy pitkän matkan tekemien useiden päivien aikana, luonnossa yöpyminen ja ruokailu. Suomessa Lapin vaellukset ovat tunnetuimpia, mutta samaan harrastus sarjaan kuuluu esimerkiksi Mount Everestin valloitus, tai Pyreneiden vuoriston läpi kävely. Vaellus reissut kestävät yleensä reitistä ja osallistujien kokemuksesta riippuen kolmesta päivästä yli viikkoon. Varusteet kannetaan usein koko reissun ajan mukana isoa selkäreppua muistuttavassa rinkassa. Lue lisää