Pääkaupunkiseudun lomailu – Osa 1

Lähettänyt on touko 11, 2018 in Portti | Kommentit pois päältä artikkelissa Pääkaupunkiseudun lomailu – Osa 1

Pääkaupunkiseudun lomailu – Osa 1

Suomen pääkaupungista löytyy lähes kaikkea mitä lomailija tarvitsee. Aikuisille kaupungista löytyy niin luksushotelleja ja kylpylöitä, kuin ravintoloita ja korkea kulttuuriakin. Lapsiperheille valikoivat ovat myöskin laajat, ja suurin osa nähtävyyksistä on lyhyen kulkuyhteyden päässä keskustasta. Helsingin julkiset kulkuvälineet ovat siistit ja toimivat, ja kaupungin ulkopuolelta tuleville ratikka ja metro reissut saattavat olla jo elämys sellaisenaan. Oman autonkin toki voi tuoda paikalle, mutta kannattaa miettiä haluaako viettää suurenosan ajastaan pääkaupungin liikenneruuhkissa.

Opettavaiset nähtävyydet

Tieteestä kiinnostuneille lapsille Tiedekeskus Heureka on kohteiden ykkönen. Keskus sijaitsee Vantaalla, ja siellä lapset ja lapsenmieliset pääsevät oppimaan tieteestä leikkisällä ja kokeilevalla tavalla. Heurekassa on vakituisen näyttelyn lisäksi, teemoiltaan vaihtelevia kausittaisia vaihtelevia näyttelyitä, ja planetaarion sanotaan olevan yksi Euroopan parhaista. Heureka on auki ympäri vuoden, ja takaa viihdettä varsinkin sateisten päivien ratoksi.

Historiasta kiinnostuneiden lasten ja aikuisten kohdelistalle kannattaa laittaa Suomenlinna, joka on Helsingin edustalla sijaitseva merilinnoitus. Tähän Unsecon maailmaperintölistalle liitettyyn kohteeseen pääsee helposti lautalla Helsingin Kauppatorilta. Suomenlinnassa on useita kauniita puistoja, jotka ovat suosittuja piknik kohteita, ja museoiden lisäksi Suomenlinnassa järjestetään kesäisin kesäteatteriesityksiä sekä konsertteja. Alueella on myös useita kahviloita ja ravintoloita niille jotka eivät jaksa tuoda omaa eväskoria paikalle. Suomenlinnassa toimii myös Suomen Lelumuseo, jossa aikuiset pääsevät kokemaan nostalgian huumaa ihailemalla lapsuutensa leluja, ja lapset pääsevät tutustumaan leikin historiaan. Jos Suomenlinnan museot kiinnostavat enemmänkin, vierailijan kannattaa ostaa Museokortti, joka kattaa pääsyn kaikkiin saaren museoihin yhdellä hinnalla.

Historiaan ja tieteeseen tutustumisen jälkeen koko kössi voi suunnata Korkeasaareen eläimiin tutustumaan. Helsingin eläintarhassa asustaa yli 150 eläin- ja 100 kasvilajia. Eläintarha on yksi maailman vanhimmista, ja se ottaa aktiivisesti osaa maailman uhanalaisten lajien suojeluun, ja ihmisten valistamiseen. Korkeasaari on auki vuoden ympäri, ja kävijän kokemus vaihtelee huomattavasti vuodenajan mukaan. Kevät on vauva eläinten aikaa ja syksyn hämärinä iltoina isot kissat aktivoituvat. Kesän aurinkoiset päivät täyttävät puiston vierailijoilla, ja talvella voit ihailla eläinten peuhaamista lumessa.

Aktiviteetti kohteet

Aivan Korkeasaaren kupeessa sijaitsee seikkailupuisto Korkea, jossa koko perhe voi kokeilla useita eritasoisia köysiratoja. Samantyyppisiä seikkailupuistoja löytyy myös Munkkivuoresta ja Paloheinästä. Seikkailupuistoista löytyy vaativuus vaihtoehtoja maan tasossa olevista perheen pienimmille tarkoitetuista köysiradoista, vauhtipäiden suosimiin puiden latvoihin rakennettuihin zip -ratoihin.

Perinteinen adrenaliinintäyttöinen lomapäivä kuluu Linnanmäen laitteissa, tai vesipuisto Serenassa. Siinä missä Linnanmäen huvit saattavat latistua hieman sateisena päivänä, Espoossa sijaitseva Seranasta löytyy sekä sisätiloissa sijaitsevia liukumäkiä, että ulkoalueita. Lasten nauttiessa vauhdin huumasta monissa liukumäissä ja altaissa, aikuiset voivat rentoutua kylpyläalueen hieromakylvyissä, tai saunaosaston lämmöissä. Linnanmäen sisäänpääsy on ilmainen, ja vierailijat maksavat vain pääsymaksut laitteisiin joita käyttävät. Kannattaa kuitenkin pitää huolta että reissussa on tarpeeksi rahaa, sillä laitteet ovat suhteellisen tyyriitä, ja kukaan ei halua pilata päivää kärttyisillä lapsilla jotka eivät ole saaneet tarpeeksi hupia. Laitteita löytyy laidasta laitaan perheen pienimmistä hurjimpiin vauhtipäihin. Alueelta löytyy laaja valikoima ravintoloita, sekä muuta viihdytystä konserttien ja komedian muodossa. Eläimistä kiinnostuneet voivat käydä vierailemassa SeaLife keskuksessa, josta löytyy suuri määrä mereneläviä lasten, ja aikuisten tarkasteltavaksi.

Jos perheen pienempien pitää päästä kunnolla tuulettamaan sadepäivinä, perhe voi suunnata HopLop sisäleikkipaikkaan. 3 000 neliön kokoisessa huvipuistossa toimi liikennepuisto, minielokuvateatteri sekä useita sisäaktiviteetti alueita, vaikka laitteet ovat lähinnä lapsille suunnattuja, aikuisiakin kannustetaan ottamaan osaa leikkeihin, ja yli 16vuotiaiden sisäänpääsy on maksuton. HopLop puistoja löytyy pääkaupunkiseudulta useita, joten vierailija voi valita itseään lähinnä olevan.